Meiltä on usein kysytty syytä kahteen tuotesarjaan betoninkorjauslaasteja. No, vastaus on se, että molemmilla on omat käyttökohteensa. Tämänkertainen uutisemme onkin samalla blogikirjoitus, joka on käytettävissä betonikorjauksia suunniteltaessa.
RapidSet(r)-tuotesarjan tuotteet on tarkoitettu kohteisiin, joissa nopea kovettuminen ja kuivuminen sekä vähäinen kutistuma ovat olennaisen tärkeitä ominaisuuksia. RapidSet-tuotteet eivät vaadi tartuntalaastia, ne kovettuvat tunnissa, eivätkä vaadi jälkihoitoa – riittää, kun käsitelty alue pidetään kosteana koko kovettumisen ajan eli käytännössä yhden tunnin ajan.
RapidSet-tuotteilla korjatut kohteet voidaan siis ottaa käyttöön jopa jo tunnin kuluttua korjaustyön päättymisestä. Tuotteiden nopea kuivuminen mahdollistaa pinnoitustöiden aloittamisen jopa samana työpäivänä. Lisäksi kutistuminen on käytännössä olematonta eli korjattava kohta ei myöskään halkeile kutistumasta.
RapidSet-tuotteiden etuna on myös, että niissä käytetään erikoissementtiä, jonka CO2-päästöt ovat jopa 30 % pienemmät kuin perinteisten betoninkorjauslaastien valmistuksessa käytettävän sementin.
Flexcrete-tuotesarjan tuotteista käytämme nimitystä tekniset korjauslaastit. Paitsi, että niillä korjataan betonirakenteiden vaurioita, antavat ne alusbetonille teknistä suojaa mm. nesteiden ja kloridien tunkeutumista, raudoituksen korroosiota ja muita rasituksia vastaan. Flexcrete-korjauslaastien yksi merkittävä etu on, että ne voidaan levittää paksuina kerroksina myös pystypinnoille ja jopa pään yläpuolisiin korjauksiin. Tämä tuo merkittäviä säästöjä työkustannuksissa.
Flexcrete-korjauslaastien tuotesarjaa täydentää laaja valikoima erilaisia pinnoitteita suojaamaan betonirakenteita esim. karbonatisoitumista ja sään rasituksia vastaan. Tuotteet sopivatkin erinomaisesti erilaisten ulkobetonirakenteiden korjaamiseen – kuten sillat, tukimuurit, parvekkeet, julkisivut, perustukset ja muut vaativat betonirakenteet.
Flexcrete-korjauslaastit ovat polymeerimodifioituja, kutistumakompensoituja ja sisältävät mikrosilikaa sekä mikrokuituja, jotka edelleen parantavat tuotteiden ominaisuuksia.
RapidSet-tuotesarjan päätuotteita ovat:
- Cement All, joka on tarkoitettu ohuisiin korjauksiin, kuten kaatokorjaukset, joissa kaadon alapäässä lähestytään nollapaksuutta. CA voidaan levittää ”0”…100 mm paksuisena kerroksena.
- Mortar Mix sisältää hieman karkeampaa runkoainesta ja se on tarkoitettu 50…150 mm paksuihin korjauksiin. Tuotteesta on kehitetty myös lujempaa runkoainesta sisältävä versio Mortar Mix SVS5, jonka kulutuskestävyys on parempi ja se sopii esim. autohallien lattioiden korjauksiin.
- Concrete Mix on oikeammin korjausbetoni ja tarkoitettu paksuimpiin korjauksiin, sen levityspaksuus on 50…500 mm
- Asphalt Repair Mix kuuluu myös RapidSet-sarjaan, vaikka se on tarkoitettu asfalttivaurioiden korjaamiseen. Kyseessä on musta, Concrete Mixistä kehitetty korjausbetoni, joka kovettuu nopeasti ja näin asfalttivauriot voidaan korjata, mahdollisimman pienellä häiriöllä ko. alueen liikenteelle.
- RapidSet-tuotesarjaan kuuluvat myös työtä helpottavat lisäaineet – notkistin, hidastin ja kiihdytin – joiden avulla voidaan vaikuttaa korjaustyöhön vaativissa olosuhteissa.
Flexcrete-tuotesarjan päätuotteita ovat:
- Monomix on sarjan perustuote, yleiskorjauslaasti, joka sopii käytännössä kaikkiin korjauskohteisiin. Monomix täyttää standardin EN 1504-3 luokan R3 vaatimukset ja sen loppulujuus on lähes 40 MPa. Monomixistä valikoimassa on myös erikoisversiot Monomix HD, joka täyttää luokan R4 vaatimukset sekä Monomix WS, joka on mahdollista ruiskuttaa.
- Monolite on kevyt korjauslaasti esim. julkisivuvaurioiden, ei-kantavien betonirakenteiden vaurioiden sekä kaatojen korjaamiseen. Keveytensä ansiosta tuote ei merkittävästi lisää kuormitusta esim. tasojen kaatokorjauksissa. Monolite täyttää standardin EN 1504-3 luokan R2 vaatimukset ja sen loppulujuus on lähes 30 MPa.
- Fastfill on nopeasti kovettuva korjauslaasti vaativiin kohteisiin. Fastfill täyttää standardin EN 1504-3 luokan R4 vaatimukset ja sen loppulujuus on 60 MPa. Fastfillistä on myös 2 minuutissa sitoutuva erikoisversio Fastfill WP, joka on tarkoitettu nopeaan vuotojen korjaamiseen.
- Monopour on nopeasti kovettuva juotosbetoni, jota on saatavana kahtena eri versiona Monopour PG juotosvaluihin 100 mm asti sekä mikrobetoni Monopour PC6, jossa on isompi runkoaines, jolloin sitä käytetään vähintään 50 mm paksuihin juotoksiin.
- Flexcrete-tuotesarjaan kuuluvat myös raudoituksen korroosiosuojalaasti FCR841, ohutpinnoite FCR851.
Valikoimamme on siis erittäin laaja ja varmasti löydämme oikean tuotteen myös sinun betoninkorjausprojektiisi – ota yhteys joko puhelimitse 010 517 3300 tai sähköpostitse posti@piimat.fi