Neodur HE65 Metallic kovabetonia ja Neodur HE3 PP kuivasirotetta käytettiin Avescon Keravan toimitilojen betonilattioissa kulutuskestävyyttä parantavana pintamateriaalina.
Caterpillar-edustajana Suomessa toimiva sveitsiläinen Avesco-konserni investoi vahvasti Suomen liiketoimintaansa avaamalla uuden huippumodernin toimipisteen Keravalle. Avesco Oy:n päätoimipiste muutti Keravalle ja kaikki toiminnot Vantaalta siirtyivät uuteen lippulaivatoimipisteeseen, joka sijaitsee Keravan Saviolla logistisesti huippusijainnilla Lahdentien ja pääradan välissä osoitteessa Karhuntassuntie 5, Kerava. Rakennustyöt aloitettiin marraskuussa 2020 ja varsinainen toiminta uudessa toimipisteessä käynnistyi huhtikuun 2022 alussa. Kaikki varaosapalvelut sekä -myynti ovat siirtyneet uuteen osoitteeseen. Viralliset uuden toimipisteen avajaiset järjestettiin kesäkuun alussa 2022.
Projektin pääurakoitsijan toimi Jatke Oy. Betonilattiaurakoitsijoina toimivat yhteistyössä Pohjolan MK-Lattiatyö Oy ja Lahden Laatulattiat Oy.
Kohteessa on eri vaatimusasteen lattiapintoja. Kovimmat vaatimukset ovat rakennuskoneiden korjausalueella, jossa liikutaan myös telaketjukalustolla ja nostetaan koneita tunkeilla jopa 60 tonnin pistekuormilla. Tälle alueelle pintamateriaaliksi valittiin metallisia runkoaineksia sisältävä Neodur HE65 Metallic kovabetonipintaus. Kovabetoni levitettiin paksun betonilaatan päälle tuoretta-tuoreelle menetelmällä.
Neodur HE65 Metallic on A3-kulutuskestävyysluokan kovabetoni. Se antaa lattialle erinomaisen kulutuskestävyyden. Metalliset runkoainekset lisäksi parantavat lattiapinnan kestävyyttä iskuille ja laahauksille, mikä on tärkeä ominaisuus esim. metallirakenteita käsiteltäessä ja varsinkin Avescon tapaisessa kohteessa, jossa lattialla liikutaan telaketjukalustolla.
Moottorihuollon ja varaston puolella kulutus ei ole niin suurta kuin konekorjaamossa, joten pinnaksi valittiin kuivasirotepintaus Neodur HE3 PP.
Neodur HE3PP on A5-kulutuskestävyysluokan kuivasirote. Perinteisiin kuivasirotteisiin verrattuna sen etuna ovat materiaalin sisältämät lyhyet mikropolymeerikuidut. Ne vähentävät merkittävästi plastisena vaiheen halkeilua ja ns. hämähäkkihalkeilua. Lisäksi ne vähentävä massan erottumista ja sitä kautta parantavat sirotepinnan tasalaatuisuutta.